Työehtojen määräytymisen osalta on jo pitkään puhuttu siitä, miten yrityskohtaisuus ja eri yritysten tilanne tulisi paremmin huomioida työlainsäädännössä. Nyt tämä puhe on kääntymässä teoiksi, sillä nykyinen hallitus on uudistamassa paikallisen sopimisen lainsäädäntöä merkittävästi vuoden 2025 alusta lukien. Hallitus antoi tätä koskien syyskuun alussa eduskunnalle esityksen paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 85/2004 vp).
Tulevassa lainsäädännössä on pääosin kyse kahdesta eri muutoksesta. Ensinnäkin sen perusteella järjestäytymättömät työnantajat tuodaan paikallisen sopimisen osalta samalle viivalle järjestäytyneiden työnantajien kanssa aloilla, joissa on yleissitova työehtosopimus. Toiseksi lainsäädäntö tulee tarjoamaan yrityskohtaisille työehtosopimuksille samat työlainsäädännöstä poikkeamisen mahdollisuudet, kuin valtakunnallisillakin työehtosopimuksilla on perinteisesti ollut. Yhdessä nämä muutokset tulevat muokkaamaan suomalaisen työelämän pelisääntöjä työehtojen määräytymisen osalta todennäköisesti enemmän kuin yksikään muu muutos on aikaisemmin tehnyt.
Kuvaan ensin hieman lainsäädännön nykytilaa näiden teemojen osalta, jotta tulevat muutokset ja niiden laajuus hahmottuvat lukijalle kokonaisuutena paremmin.
Paikallinen sopiminen
Paikallista sopimista ei ole terminä määritetty täysin tyhjentävästi. Sen sisältö mielletään usein eri tavalla eri konteksteissa. Paikallisella sopimisella ei kuitenkaan nähdäkseni tarkoiteta kaikkea työsuhteen aikaista asioista sopimista, vaan nimenomaisesti työehtosopimuksen määräyksistä ja viime kädessä lainsäädännöstä toisin sopimista työehtosopimuksen tai lain sallimissa rajoissa.
Työsuhteen ehtojen säädöspohja määräytyy paikallisen sopimisen osalta nykyään kolmella tavalla: (1) normaalisitovan työehtosopimuksen kautta, kun työnantaja on järjestäytynyt alansa työnantajaliittoon tai solminut yrityskohtaisen työehtosopimuksen, (2) yleissitovan työehtosopimuksen kautta, jos työnantajan päätoimialalle on vahvistettu yleissitova työehtosopimus tai (3) pelkästään työlainsäädännön kautta, kun työnantaja ei ole järjestäytynyt tai alalle ei ole vahvistettu yleissitovaa työehtosopimusta.
Miten nämä kolme tilannetta sitten eroavat toisistaan työsuhteen paikallisen sopimisen osalta?
- Työehtosopimuksen soveltaminen normaalisitovuuden kautta on tähän asti avannut työnantajille parhaimmat paikallisen sopimisen mahdollisuudet. Toisaalta asiaan on myös vaikuttanut se, miten laajasti paikallinen sopiminen on sallittua kyseisen työehtosopimuksen perusteella. Normaalisitovan työehtosopimuksen soveltuessa työnantaja ja henkilöstö ovat voineet käyttää kaikkia työehtosopimuksen tarjoamia paikallisen sopimisen mahdollisuuksia hyväkseen ilman lainsäädännön asettamia rajoitteita.
- Yleissitovassa kentässä paikallinen sopiminen on ollut myös sallittua, mutta sopimisen mahdollisuudet ovat olleet huomattavasti suppeammat kuin normaalisitovassa kentässä. Jos työnantajan päätoimialalla on yleissitova työehtosopimus, kaikki työehtosopimuksen velvollisuudet ovat tulleet noudatettavaksi, mutta sen tarjoamat joustomahdollisuudet – lähinnä paikallisen sopimiseen kautta – ovat jääneet melko laihoiksi. Lainsäädäntö on tehokkaasti estänyt paikallisen sopimisen näitä erilaisia joustoja ajatellen joistain työaikakysymyksistä ja vuosilomakysymyksistä.
- Työlainsäädäntö tarjoaa myös yksittäisiä mahdollisuuksia sen pääsäännöistä toisin sopimiselle ilman työehtosopimusta. Jätän näiden mahdollisuuksien kuvaamisen tässä kirjoituksessa kuitenkin tätä huomiota lukuun ottamatta taka-alalle, sillä lainsäädännön tulevat muutokset eivät vaikuta tähän lakiperusteiseen toisin sopimisen tapaan tai alaan.
Kahteen ensimmäiseen tilanteeseen (1-2) on liittynyt huomattava määrä eroavaisuuksia, jotka lainsäädännöllä halutaan nyt poistaa. Hallitus on esityksensä osalta todennut, että sillä ”laajennettaisiin paikallisen sopimisen mahdollisuuksia yleissitovuuskentässä”. Erityisesti yleissitovan työehtosopimuksen soveltamispiirissä olevat työnantajat eivät ole saaneet hyväkseen työehtosopimuksen tarjoamia paikallisen sopimisen joustomahdollisuuksia samalla tavalla kuin järjestäytyneet työnantajat, jotka noudattavat samaa työehtosopimusta normaalisitovuuden kautta. Nämä ns. paikallisen sopimisen kiellot ovat perustuneet suoraan lainsäädäntöön, jossa yleissitovuuden perusteella työehtosopimusta noudattava työnantaja ei ole saanut sopia kaikista työehtosopimuksen joustoista paikallisesti, vaikka työehtosopimus sen mahdollistaisikin. Asiallisesti saman työehtosopimuksen alalla toimivat yritykset on siis asetettu lainsäädännöllä eriarvoiseen asemaan sen perusteella, onko työnantaja järjestäytynyt vai järjestäytymätön. Tämä ei ihan ole tainnut lopulta istua perustuslainkin takaamaan järjestäytymisvapauteen.
Paikallisen sopimisen kieltoja on ollut erityisesti työsopimuslaissa, vuosilomalaissa ja työaikalaissa (nykyiset kiellot on listattu tämän kirjoituksen loppuun niiden lukumäärän hahmottamiseksi), mutta muukin työlainsäädäntö tuntee niitä.
Tulevan lainsäädännön myötä nämä kiellot tulevat poistumaan. Tämä asettaa saman toimialan eri yritykset vertailukelpoiseen kilpailuasemaan riippumatta siitä, soveltavatko ne työehtosopimusta normaalisitovuuden tai yleissitovuuden perusteella. Muutos vaikuttaa ennen kaikkea yleissitovassa kentässä toimiviin yrityksiin ja niiden toimintaedellytyksiin. Oikein hyödynnettynä paikallisen sopimisen uudet mahdollisuudet antavat selkeää kilpailuetua ja ne mahdollistavat tuottavuuden kasvua huomioimalla kyseisen yrityksen ja sen työntekijöiden tarpeet toisin sopimiselle. Tässä on monella yrityksellä pelin paikka.
Henkilöstön edustajien asemaa selkiytetään paikallisen sopimisen osalta
Hallituksen mukaan järjestäytyneen ja järjestäytymättömän kentän osalta säädettäisiin henkilöstön edustajasta paikallisen sopimuksen osapuolena silloin, kun luottamusmiestä ei ole valittu eikä työehtosopimuksessa olisi sovittu vaihtoehtoisesta tasapuoliset sopimisedellytykset turvaavasta menettelystä sen osalta, kuinka menetellään tällaisen edustajan puuttuessa. Tällöin paikallinen sopimus voitaisiin tehdä luottamusvaltuutetun kanssa. Luottamusvaltuutetun asemaa paikallisen sopimusten tekemiseen liittyen parannettaisiin.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yleissitovaan työehtosopimukseen perustuva paikallinen sopimus voidaan tehdä työehtosopimuksen sallimissa rajoissa noudattaen työehtosopimuksen osapuolia ja menettelytapoja koskevia määräyksiä. Sopimusta tehtäessä ei kuitenkaan tarvitse noudattaa työehtosopimuksen neuvottelujärjestysmääräyksiä. Jollei toisin sovita, sopimus sitoo kaikkia työehtosopimuksen piirissä olevia työntekijöitä.
Jos työehtosopimuksen mukaan paikallisen sopimuksen osapuoleksi edellytetään luottamusmiestä, sopimus tehdään tämän kanssa. Luottamusmies edustaa tällöin kaikkia niitä työntekijöitä, joihin kyseistä työehtosopimusta sovelletaan. Työntekijöillä, jotka eivät ole työehtosopimukseen sitoutuneen työntekijäyhdistyksen jäseniä, on kuitenkin oikeus enemmistöpäätöksin valita luottamusmiehen rinnalle luottamusvaltuutettu edustamaan heitä paikallista sopimusta koskevissa kysymyksissä. Tällöin paikallinen sopimus on tehtävä luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun kanssa.
Jos työehtosopimuksen mukaan paikallisen sopimuksen osapuoleksi edellytetään luottamusmiestä, mutta tällaista ei ole valittu, eikä työehtosopimukseen sisälly tasapuolisia sopimisedellytyksiä turvaavia määräyksiä siitä, kuinka menetellään luottamusmiehen puuttuessa, voidaan paikallinen sopimus työehtosopimuksen estämättä tehdä luottamusvaltuutetun kanssa. Tehtäessä paikallinen sopimus luottamusvaltuutetun kanssa työnantajan on työehtosopimuksessa edellytettyjen menettelytapojen lisäksi annettava luottamusvaltuutetulle sopimuksen tekemiseksi tarpeelliset tiedot sekä varattava luottamusvaltuutetulle riittävä harkinta-aika sopimusta neuvotellessa ja tilaisuus käsitellä sopimuksen merkitystä yhdessä henkilöstön kanssa. Sopimus on sen kestosta riippumatta puolin ja toisin irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, jollei työehtosopimuksesta muuta johdu tai paikallisessa sopimuksessa ole sovittu lyhyemmästä irtisanomisajasta.
Työsopimuslakia täsmennetään siten, että jos luottamusvaltuutettu tekee henkilöstön edustajana paikallisia sopimuksia, työnantajan on edistettävä tämän osaamiseen ja työpaikan toimintaympäristön tuntemukseen liittyviä valmiuksia siinä määrin kuin se on tarpeen henkilöstön edustajan tehtävän hoitamiseksi.
Työaikalakia koskevassa muutoksessa puolestaan säädetään, että jos paikallisella sopimuksella poiketaan yleistyöaikaa, vuorotyötä, jaksotyöaikaa tai moottoriajoneuvon kuljettajan työaikaa koskevista määräyksistä tai keskimääräisen säännöllisen työajan tasoittumisjakson pidentämisestä, työehtosopimuksessa edellytetyn henkilöstön edustajan tai luottamusvaltuutetun puuttuessa sopimuksen saa henkilöstön puolesta kuitenkin tehdä myös muu henkilöstön valtuuttama edustaja tai, jollei sellaistakaan ole valittu, henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä. Työntekijällä on kuitenkin oikeus noudattaa aikaisempaa työaikaansa, jos hän ilmoittaa siitä työnantajalle viimeistään kahta päivää ennen sopimuksen soveltamista. Toistaiseksi tehty säännöllistä työaikaa koskeva sopimus on irtisanottavissa päättymään työajan tasoittumisjakson päättyessä.
Uusia raportointivelvollisuuksia yleissitovalle kentälle
Yleissitovaan työehtosopimukseen perustuvaan paikalliseen sopimiseen sovelletaan jatkossa uutta työnantajan ilmoitusvelvollisuutta suhteessa valvontaviranomaiseen. Henkilöstön edustajan kanssa tehtävä paikallinen sopimus on tehtävä kirjallisesti ja työnantajan on toimitettava se työsuojeluviranomaiselle (Aluehallintovirasto) kuukauden kuluessa sopimuksen tekemisestä.
Ilmoitusvelvollisuuden tahallisesta tai huolimattomuuteen perustuvasta laiminlyönnistä valvontaviranomainen työnantajalle voidaan määrätä maksettavaksi laiminlyöntimaksu, joka on määrältään vähintään 1.000 ja enintään 10.000 euroa. Laiminlyöntimaksun suuruutta arvioitaessa otetaan huomioon työnantajan koko, tahallisuus ja laiminlyönnin toistuvuus. Jos samalla kertaa olisi määrättävä laiminlyöntimaksu kahdesta tai useammasta laiminlyönnistä, määrätään laiminlyönneistä yhteinen maksu, joka on enintään 15 000 euroa.
Yrityskohtaisista työehtosopimuksista tulee houkutteleva vaihtoehto valtakunnallisille sopimuksille
Paikallista sopimista koskevien kieltojen listaus työlainsäädännössä on vaikuttanut aikaisemmin myös yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin ja niiden joustomahdollisuuksiin. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla ei ole voinut poiketa työlainsäädännön kaikista niistä määräyksistä, joiden osalta paikallinen sopiminen on ollut yleissitovassa kentässä kiellettyä ja joista on voitu poiketa vain valtakunnallisella työehtosopimuksella poiketa. Aikaisemmin kaikkien työlainsäädännön tarjoamien poikkeamismahdollisuuksien käyttämiseksi työehtosopimuksen osapuolina tuli työntekijöiden yhdistyksen lisäksi olla valtakunnallinen työnantajaliitto. Yksittäinen yritys ei ole voinut tällaisista poikkeuksista sopia omassa yrityskohtaisessa sopimuksessaan. Tämä lainsäädännössä oleva ns. valuvika on huomattu erityisesti metsäsektorilla ja tietotekniikan palvelualalla, jossa yrityskohtaiset työehtosopimuksen ovat yleistyneet.
Tämänkin epäkohdan osalta lainsäädäntöä ollaan muuttamassa siten, että jatkossa yrityskohtaisella työehtosopimuksella voidaan sopia työlainsäädännöstä toisin kaikista samoista asioista kuin valtakunnallisellakin liittojen välisellä työehtosopimuksella. Ainakin teorian tasolla tämä avaa yrityskohtaisille työehtosopimuksille täysin uusia mahdollisuuksia. Nähdäkseni lakimuutos tekee yrityskohtaisista työehtosopimuksista myös houkuttelevampia vaihtoehtoja valtakunnallisille työehtosopimuksille, sillä niissä voidaan ottaa paremmin huomioon kunkin yrityksen ja sen työntekijöiden erityistarpeet. Valtakunnallisen työehtosopimuksen ”one size fits all” -malli harvoin tarjoaa yksittäiselle yritykselle sen kaipaamia elementtejä.
Sopijaosapuolena voi tulevaisuudessa olla työnantajan lisäksi valtakunnallisen työntekijäliiton jäsenyhdistys (esim. ammattiosasto tai paikallisyhdistys).
Lakimuutosten voimaantulo
Lakimuutosten on tarkoitus tulla pääosin voimaan 1.1.2025.
Kuten valtaosassa merkittäviä lakimuutoksia, myös näissä muutoksissa on tietty siirtymäaika koskien tulevaa mahdollisuutta tehdä paikallinen sopimus työehtosopimuksesta poiketen luottamusvaltuutetun kanssa. Tämä mahdollisuus koskisi vain tilanteita, joissa työehtosopimus, johon paikallisen sopimisen kelpuutus perustuisi, on solmittu lain voimaantulon, eli 1.1.2025 jälkeen. Esimerkiksi Teknologiateollisuuden työehtosopimukset umpeutuvat tämän vuoden puolella ja jos uudet työehtosopimukset tulevat voimaan ennen ensi vuotta, vaikuttaa siirtymäsäännös niiden alalla.
Hallituksen mukaan siirtymäsäännöksen tarkoituksena on mahdollistaa ennen säännösten soveltamisen alkamista työehtosopimusosapuolille tilaisuus luoda vaihtoehtoisia tapoja tehdä paikallisia sopimuksia, jos työpaikalla ei ole valittu luottamusmiestä.
Paikallisen sopimisen kiellot nykylainsäädännössä
Kuten edellä mainitsin, työlainsäädäntö pitää yleissitovassa kentässä nykyisin sisällään paljon paikallisen sopimisen kieltoja. Alla on listattuna nykyiset kiellot työelämän päälakien osalta, jotka siis poistuvat uuden lainsäädännön myötä.
Koska työnantajan on noudatettava yleissitovaa työehtosopimusta, saa se noudattaa sen soveltamisalalla myös työehtosopimuksen laista poikkeavia määräyksiä. Tämä oikeus ei kuitenkaan koske niitä määräyksiä, jotka edellyttävät paikallista sopimista.
Työsopimuslaki
- Työsuhteen kestosta riippuvat työsuhde-etuudet
- Vaihtelevaa työaikaa koskevan ehdon tarkastus- ja neuvotteluvelvollisuus
- Työnantajan lisätyön tarjoamisvelvollisuus osa-aikatyöntekijälle
- Sairausajan palkka
- Palkan maksukausi ja -aika
- Perusteet lomautukselle
- Ennakkoselvitys ja työntekijän kuuleminen lomautuksen yhteydessä
- Lomautusilmoitus
- Työnantajan oikeus vähentää irtisanomisajan palkasta lomautusilmoitusajan palkka
- Ansionmenetyksen määräytymisperusteet
- Takaisinottovelvollisuus
- Työn tarjoamisvelvollisuuden alueellinen laajuus
- Irtisanotun työntekijän oikeus työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen
- Työsuhteen päättämismenettely
Vuosilomalaki
- Lomakausi
- Vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskeminen ja maksaminen
- Talviloman sijoittaminen muuhun sovittuun työajan lyhennykseen
- Säästövapaa
- Toistuvien määräaikaisten työsopimusten perusteella työskentelevän oikeus vapaaseen
- 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa
- Työssäolon veroinen aika
Työaikalaki
- Varallaoloaika
- Tehtävät, joissa yötyötä saadaan teettää
- Yötyöntekijän enimmäistyöaika 24 tunnin aikana
- Yötyöajan tasoittuminen ja sen sijoittuminen (kuitenkin siten, että yötyöaika käsittää vähintään 7 tunnin ajanjakson, johon sisältyy kello 24:n ja 05:n välinen aika)
- Yötyötä tekevän työntekijän oikeus työmatkakuljetukseen
- Liukuvan työajan rajat, enimmäiskertymä ja seurantajakson pituus
- Lyhennettyä työaikaa koskevan määräaikaisen sopimuksen kesto
- Sunnuntaityötä koskeva suostumus
- Enimmäistyöajan tasoittumisjakson pidentäminen kuuteen kuukauteen; teknisistä tai työn järjestämistä koskevista syistä pituus voidaan pidentää enintään 12 kuukauteen
- Lisä- ja ylityöstä sekä sunnuntaityöstä maksettava korvaus
- Lisä- ja ylityökorvauksen sekä sunnuntaityöstä maksetun korvauksen antaminen vapaa-aikana
- Työsopimuksen päättyminen kesken tasoittumisjakson
- Lisä- ja ylityökorvauksen perusosan laskeminen
- Päivittäiset tauot
- Vuorokausilepo, ei kuitenkaan korvaava lepoaika
- Moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokausilepo
- Viikkolepo ja siitä poikkeaminen
- Työajan tasoittumissuunnitelma
- Työvuoroluettelo
Kirjoittaja
