Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on päivittänyt tutkimuksensa hallitusohjelmaan kirjatusta 10 prosentin omistusvaatimuksesta. KKV:n tutkimus osoittaa, ettei hallitusohjelman mukainen ”yleinen etu” edellytä vähimmäisomistusrajan käyttöönottoa. Nykyiset säännökset ja niiden tehokas valvonta on riittävää.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) julkaisi lopullisen tutkimuksensa hallitusohjelmaan kirjatusta 10 prosentin omistusosuusvaatimuksesta syyskuussa (alkuperäinen versio julkaistiin jo keväällä). Hallitusohjelman kirjauksen mukaan hankintalain mukainen sidosyksikköasema edellyttäisi, että kunkin omistajan omistusosuus sidosyksiköstä olisi vähintään 10 prosenttia. Aihetta käsiteltiin kolumnissani Uusiouutisissa 5/2023.
Alle 10 prosentin pienomistukset sidosyksiköissä keskittyvät tutkimuksen mukaan henkilöstövuokraukseen, hallintoon, ICT-palveluihin, tekstiilihuoltoon ja pesulapalveluihin sekä jätehuoltoon. Omistusosuusrajalla olisi KKV:n mukaan seurauksia erityisesti valmiiksi talousvaikeuksien kanssa painiville pienille ja keskisuurille kunnille sekä hyvinvointialueille, joilla on paljon alle 10 prosentin omistuksia sidosyksiköissä. KKV huomauttaa edelleen, että alueellisesti palveluiden tarjonta voi myös olla vähäistä.
KKV toteaa, että ”yleinen 10 %:n omistusosuusvaatimus nostaisi kustannuksia julkisella sektorilla. Yleinen omistusosuusvaatimus ei arviomme mukaan riittävissä määrin huomioi eri toimialojen, alueiden sekä erilaisten hankintayksikköjen ja sidosyksikköjen eroja. Yleissitova vaatimus ilman minkäänlaisia poikkeuksia rajoittaisi sidosyksikkötoimintaa eniten siellä, missä siitä on myös eniten hyötyä.”
KKV tunnistaa ja tunnustaa tutkimuksessaan jätehuollon erityispiirteet. KKV kiinnittää huomiota ”jätehuollon erikoislainsäädäntöön” ja kuntien velvoitteisiin jätehuollon hoitamisessa sekä huomauttaa, että sektorilla tehdään palveluiden hankintaa yksityiseltä sektorilta varsin paljon.
Lienee syytä palata sidosyksikkösääntelyn alkujuuriin. EU:n tuomioistuin (EUT) loi sidosyksikön käsitteen ja vahvisti vieläkin voimassa olevat peruskriteerit tapauksessa Teckal vuonna 1999. EUT:n vahvistamilla edellytyksillä erilliseltä oikeushenkilöltä tehtävä hankinta rinnastuu tilanteeseen, jossa esimerkiksi kunta hoitaa tehtävää omilla resursseillaan.
Teckal-tapauksen jälkeen sidosyksikköaseman kriteerejä on tarkennettu lukuisissa oikeustapauksissa ja EU:n hankintadirektiiveissä. Osasivatkohan EU:n tuomarit ennakoida, minkälaisen juridisen ikiliikkujan tulivat luoneeksi?
Suomi on halunnut poiketa yleisestä EU:n jäsenmaiden linjasta säätämällä sidosyksiköille hyvin tiukat ulosmyynnin rajat. EU:n komission julkisten hankintojen suomalainen virkamies ihmetteli aikoinaan allekirjoittaneelle, että miksi Suomi haluaa ampua omaa jalkaansa muita EU-maita tiukemmalla in house -sääntelyllä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että vähimmäisomistusprosentin olisi oltava ”yleisen edun huomioon ottava”. KKV:n selvitys osoittaa selkeästi, ettei yleinen etu edellytä vähimmäisomistusrajan käyttöönottoa.
On myös huomattava, ettei omistusosuudella ole EU:n sääntöjen ja oikeuskäytännön mukaan suoraa merkitystä sidosyksikköaseman kriteerien täyttymisen kannalta. Vaadittava määräysvalta voidaan turvata muillakin tavoin, kuten sidosyksikön päätöksentekoa ja toimintaa koskevilla yhtiö- ja sopimusmääräyksillä. Muut EU-maat ovatkin pidättäytyneet omistusosuusrajoitusten käyttöönotosta. Nykyiset säännöt riittävät aivan hyvin, kunhan niitä valvotaan tehokkaasti, kuten KKV tällä hetkellä tekeekin.
Olisiko syytä säästää toinen jalka?
Artikkeli on julkaistu UusioUutisten lokakuun numerossa 05/2024.
Kirjoittaja
