Työsuojelutarkastuksia suoritetaan paitsi rutiinitarkastuksina työsuojelutarkastajan etukäteisilmoituksen perusteella, myös työtapaturman satuttua työpaikalla. Tässä kirjoituksessa havainnot keskittyvät ennen kaikkea työtapaturman jälkeen suoritettavaan tarkastukseen.
Aluehallintovirastojen (AVI) työsuojelun vastuualueilla on merkittävä rooli työrikoksia tutkittaessa. AVI toimii työsuojeluviranomaisen roolissaan eräänlaisena työsuojelun asiantuntijana työrikosoikeudenkäynneissä ja niitä edeltävissä tutkintavaiheissa.
Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 6 § velvoittaa työsuojeluviranomaista tutkimaan kaikki tietoonsa tulleet vakavat työtapaturmat. Lähtökohta on, että työsuojelutarkastus pyritään poliisitutkinnan tavoin toimittamaan yleensä mahdollisimman nopeasti (laki: tutkimukset suoritetaan kiireellisesti tapaturman sattumisen jälkeen). Tutkimuksessa selvitetään tapahtumien kulku ja työtapaturmaan johtaneet syyt sekä tekijät, joiden avulla voidaan estää samankaltaiset tapaturmat.
Ennen tarkastusta työnantajan on hyvä kerätä relevantit työturvallisuusasiakirjat (tapaturmasta riippuen esimerkiksi kohteen vaarojen arviointi ja perehdytyslomakkeet) valmiiksi, sillä työsuojelutarkastaja pyytää useasti niiden toimittamista etukäteen. Useiden työnantajayritysten prosesseihin kuuluu myös sisäisen tapaturmatutkinnan suorittaminen. Tästä laadittu raportti on myös sellainen asiakirja, josta AVI ja poliisi ovat usein kiinnostuneita, ja jossa voi olla sudenkuoppia kirjauksina. Siten myös työnantajan sisäisen tutkintaraportin kirjauksiin ja sanamuotoihin on syytä kiinnittää huomiota. Edellä mainituista syistä työnantajan onkin hyvä harkita työturvallisuusasioihin perehtyneen asianajajan konsultoimista jo AVI:n tutkintavaiheesta lukien, jottei tutkinnan yhteydessä tulisi erehdyksessä myötävaikutettua esihenkilöiden syyllisyyden selvittämiseen tavalla, josta jälkikäteen asian mahdollisesti edetessä rikosprosessiin, olisi heille haittaa.
Pääsääntöisesti AVI:n suorittaman tutkinnan yhteydessä käydään tapaturmapaikalla. Työnantajalla, sen edustajilla ja työsuojeluvaltuutetulla oikeus olla tarkastuksessa läsnä ja tarkastuksen aikana esittää käsityksensä ja kysymyksiä sekä saada tietoa tarkastuksesta ja siihen liittyvistä jatkotoimenpiteistä. Työnantajan intressissä on varmistua, että työnantajan edustajan, joka tuntee työpaikan olosuhteet ja esimerkiksi työssä käytettävät koneet ja laitteet parhaiten (usein työalueen vastuullinen esihenkilö) pääsee osallistumaan tarkastukselle. Työnantajan eduksi voi olla ottaa tarkastukselle mukaan myös työsuojelupäällikkö, jolla on yleensä hyvä kokonaisnäkemys yrityksen työturvallisuusprosesseista ja -asiakirjoista. Mahdollisesti myös muut tapaturmaan osalliset työntekijät (kuten tapaturman silminnäkijät) voidaan osallistaa tapaturman tutkintaan ja selvittelyyn. Olennaista on, että tarkastajalle jää kaikista tarkastuksen kohteena olevista asioista mahdollisimman eksakti ja tosiasioita vastaava käsitys. Tarkastukseen osallistuneilla on mahdollisuus esittää käsityksensä tarkastuksella esille tulleista asioista ja työsuojelutarkastajan tekemistä havainnoista.
AVI:n suorittamasta tutkinnasta laaditaan tarkastuskertomus. Käytäntö on osoittanut, että ennen kaikkea työalueen vastuullisen esihenkilön (sekä mahdollisesti tarkastukselle osallistuneen työsuojelupäällikön) olisi suositeltavaa lukea työsuojelutarkastajan laatima tarkastuskertomus huolella. Aika ajoin tarkastuskertomuksiin on eksynyt virheellisyyksiä tai väärinymmärryksiä, jos esimerkiksi koneen tekniikka on ymmärretty tarkastajan toimesta väärin. Tässä vaiheessa asia on kuitenkin vielä luontevaa oikaista.
Syy, miksi tarkastuskertomuksen sisältö on tärkeää olla kirjattuna oikein, on se, että työtapaturmatilanteissa AVI:n tarkastuskertomukset toimivat useasti osana syyttäjän kirjallista todistelua. Vaikka puolustuksen omalla todistelulla pystytäänkin usein oikaisemaan työsuojelutarkastuksessa mahdollisesti syntyneitä väärinkäsityksiä, on kuitenkin työnantajan ja sen edustajien kannalta edullisempaa, että asiat olisi esitetty oikein jo työsuojelutarkastuksesta lähtien, eikä väärinymmärrys johda esimerkiksi työsuojeluviranomaisen virheellisten käsitysten pohjalta tekemään esitutkintapyyntöön poliisille. AVI:n laatima tarkastuskertomus on nimittäin keskeinen asiakirja, jonka perusteella AVI harkitsee, ilmoittaako se asian esitutkintaan.