Muutos kilpailulakiin – yrityskauppojen ilmoituskynnys alenee 1.1.2023 lukien

Kilpailulain muutos tuli voimaan 1.1.2023. Aiempaa useampi yrityskauppa tulee ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tutkittavaksi.

Vuoden 2023 alusta yrityskauppa tulee ilmoittaa KKV:lle, jos yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa ja vähintään kahden yrityskaupan osapuolten Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää kummankin osalta 10 miljoonaa euroa. Aiemmin voimassa olleet ilmoitusrajat ovat huomattavasti korkeammat: aiemmin kauppa tuli KKV:n tutkittavaksi, kun yritysten yhteenlaskettu maailmanlaajuinen liikevaihto ylitti 350 miljoonaa euroa ja vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertynyt liikevaihto ylitti kummankin osalta 20 miljoonaa euroa.

Uusia liikevaihtorajoja sovelletaan yrityskauppoihin, joissa yrityskauppasopimus on allekirjoitettu tai määräysvalta hankittu 1.1.2023 tai sen jälkeen.

Nyt uudistuksen jälkeen esimerkiksi sellainen yrityskauppa tai sulautuminen, jossa osapuolena on kaksi Suomessa toimivaa yritystä, joista toisen Suomesta kertynyttä liikevaihto on esimerkiksi 120 miljoonaa euroa ja toisen esimerkiksi 15 miljoonaa euroa, tulee ilmoittaa KKV:lle yrityskauppavalvontaa koskevien sääntöjen mukaiseen menettelyyn.

Itse menettelyyn ei tule muutoksia. Jo nykyisen sääntelyn perusteella kilpailu- ja kuluttajaviraston tulee tutkia yrityskauppaa koskeva ilmoitus välittömästi. Ensi vaiheessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto ratkaisee, onko asiassa ryhdyttävä jatkoselvitykseen.  Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi neuvotella ja määrätä ehtoja järjestelyyn liittyen. Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei voi määrätä yrityskaupalle ehtoja, joita yrityskaupan ilmoittaja ei hyväksy.

Jos neuvottelujen perusteella järjestelylle asettavista ehdoista ei päästä yksimielisyyteen, KKV voi tehdä esityksen markkinaoikeudelle yrityskaupan kieltämiseksi tai ehtojen asettamiseksi, jos yrityskauppa KKV:n näkemyksen mukaan olennaisesti estää tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla erityisesti siitä syystä, että sillä luodaan määräävä markkina-asema tai vahvistetaan sitä.

KKV:n arvion mukaan uusi sääntely lisää merkittävästi yrityskauppavalvontaa koskevien ilmoitusten määrää.

Kirjoittaja

Tuomas Aho

Osakas, asianajaja, oikeustieteen lisensiaatti
050 526 3451 Tutustu minuun