Osakas, toimitusjohtaja, asianajaja, varatuomari

Toni Sortti

Riidanratkaisu Rikosprosessit Työ- ja virkasuhdeoikeus Yhtiöoikeus

Kuka on Toni?

Tonilla on useiden vuosien kokemus erilaisista työoikeudellisista toimeksiannoista. Tonilla on vuosien kokemus erilaisista haastavista oikeudenkäynneistä ja välimiesmenettelyistä. Hän on aiemmin toiminut myös kihlakunnansyyttäjänä. Toni on avustanut yrityksiä erilaisissa riita-asioissa ja sovittelussa. Vuosien varrella Tonin asiakkaina on ollut sekä suuria suomalaisia ja ulkomaisia pörssiyhtiöitä että yksityishenkilöitä, joiden yhteisenä nimittäjänä on ollut asiakkaiden halu valita asialleen omistautunut ja aina huolellisesti asioihin perehtyvä asianajaja.

Toni on yksi harvoista työsuojelurikoksiin erikoistuneista asianajajista Suomessa ja hän toimii myös alan kouluttajana. Hän on julkaissut useita alan artikkeleita ja kaksi työturvallisuusrikoksia käsittelevää kirjaa (”Työturvallisuusrikokset”, Edita, 2013 ja 2019).

Toni avustaa asiakkaita sekä yhteydenpidossa työsuojeluviranomaiseen että mahdollisissa tutkinta- ja oikeusprosesseissa esimerkiksi työturvallisuus- ja työsyrjintärikoksissa. Hänellä on poikkeuksellista ja ainutlaatuista asiantuntemusta tällä alalla Suomessa.

Toni on hoitanut säännöllisesti yli 10 vuoden ajan erityisesti teollisia työturvallisuusrikosoikeudenkäyntejä ja lisäksi kouluttanut ja neuvonut esimiehiä työturvallisuusasioissa. Toni tuntee hyvin erilaisten yritysten ja tuotantolaitosten erityispiirteiset. Viime vuosina Tonin yhteistyö teollisuusyritysten kanssa on myös keskittynyt vahvasti työtapaturmien ennaltaehkäisyyn ja työturvallisuustoiminnan kehittämiseen konsultoinnin muodossa yhteistyössä HSE-organisaatioiden kanssa.

Koulutus

Asianajaja, 2010
Tuomioistuinharjoittelu, 2006
Oikeustieteen maisteri (LL.M.), 2005

Julkaisut ja seminaarit

Kirjoittanut teokset:

  • Työturvallisuusrikokset (2013)
  • Henkinen työsuojelu (2019)
  • Työturvallisuusoikeus (2018, yksi kirjoittajista)

Lisäksi laajasti julkaistuja lyhyempiä artikkeleita työturvallisuudesta.

Juridiikan kouluttajana työsuojelupäälliköiden pätevöitymiskursseilla (sekä Kiwa Inspecta, että Työterveyslaitos), jonka lisäksi lukuisia koulutuksia mm. seuraaville tahoille: Alma Talent, Edita, Metry ry, Rakennusteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry, AVI, Työturvallisuuskeskus, sekä useille suomalaisille isoille yrityksille.

Työkokemus

Osakas, toimitusjohtaja, asianajaja, Asianajotoimisto Roihu Oy 2012-
Asianajaja, Asianajotoimisto Bützow Oy (nyk. Eversheds Asianajotoimisto Oy), 2009–2012
Asianajaja, Asianajotoimisto Kallioinen, Tolppanen, Salminen, 2007–2009
Kihlakunnansyyttäjä, Joensuun kihlakunnansyyttäjänvirasto, 2006–2007
Notaari, Joensuun käräjäoikeus, 2005–2006
Avustava lakimies 2005

Luottamustoimet

Suomen asianajajaliiton valtuuskunnan jäsen 2019–2022
Suomen asianajajaliiton Hämeen osaston (Tampere) AIPA-vastaava 2016–jatkuu
Suomen asianajajaliiton Hämeen osaston (Tampere) hallituksen jäsen 2015–2019
Ohjausryhmän jäsen – Yhteisövastuu ja työturvallisuusrikos muuttuvan työelämän ja lainsäädännön käytännöissä 2014–2016, Työterveyslaitos ja Turun yliopisto

Kielitaito

suomi, englanti

Background

Tutustu ihmisiin

On meitä muitakin!

Asiantuntijat