Koulutus

Työoikeudellista koulutusta toiveidenne mukaan

Asiantuntijamme ovat käytettävissänne, mikäli organisaatiossanne on tarvetta johdon ja esihenkilöiden koulutukselle ajankohtaisista työoikeudellisista aiheista. Kouluttajana toimii aina työoikeuteen erikoistunut asianajaja, ja koulutuksen sisältö räätälöidään asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Olemme kouluttaneet runsaasti eri alojen esihenkilöitä niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla.

 

Koulutamme tällä hetkellä esimerkiksi seuraavista aiheista:

  • esihenkilön vastuu ja velvollisuudet henkisessä työsuojelussa (esimerkiksi häirintä- ja kiusaamistilanteet sekä liiallinen työkuorma)
  • organisaatiomuutosten hallinta työ- ja virkasuhdeoikeudellisesta näkökulmasta
  • esihenkilön työoikeudellinen työkalupakki (peruspaketti työoikeuden keskeisistä osa-alueista, jotka jokaisen esihenkilön on tärkeää tuntea)
  • työntekijän ja viranhaltijan irtisanominen taloudellisella ja tuotannollisella perusteella
  • puuttuminen puutteelliseen työsuoritukseen ja henkilöön liittyvät työ- ja virkasuhteen päättämistilanteet (esimerkiksi alisuoriutuminen, sopimaton käytös, yhteistyökyvyttömyys, epärehellisyys, alentunut työkyky)
  • työelämän tietosuoja
  • rekrytoinnin toteuttaminen ja ansiovertailu julkisella sektorilla.

Näitä tarjoamme

Konsultoimme asiakkaitamme päivittäin moninaisissa työoikeudellisissa kysymyksissä. Palvelemme joustavasti ja tehokkaasti. Asiakkaamme etu on aina etusijalla, ja pystymme tarjoamaan asiakkaalle lisäarvoa tuottavia ja käytännönläheisiä ratkaisuja. Tarjoamme oikeudellista konsultaatiota muun ohella seuraavilla aihealueilla.

Työoikeudellinen konsultaatio

Organisaation muutosprosessit

Työ- ja johtajasopimukset

Työsuhteen päättämistilanteet

Työsuojelu ja työturvallisuus

Julkisen sektorin työ- ja virkasuhdeoikeus

Työoikeudelliset riitaprosessit

Koulutus

Asiantuntijamme keskittyvät sinuun.

Työoikeudelliset kysymykset ovat monitahoisia, vaikka saattavat näyttää yksinkertaisilta. Ne vaativat työoikeuden eri osa-alueiden monipuolista ja syvää osaamista. Työoikeustiimimme on rakennettu vahvoista ja kokeneista tekijöistä. Ota yhteyttä!