Toisinaan edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle ei ole ja harkittavaksi tulee työsuhteen päättäminen. Päättämistilanteet ovat haastavia sekä juridisesti että henkilöstöhallinnon näkökulmasta, ja ne edellyttävät työoikeudellisen sääntelyn kattavaa tuntemusta.
Työsuhteen päättämisen taustalla olevat syyt luonnollisesti vaihtelevat. Työsuhde voi päättyä työntekijästä aiheutuvista syistä, kuten soveltumattomuudesta työhön, alisuoriutumisesta, puutteellisesta osaamisesta tai luottamuspulasta. Työsuhde voi päättyä myös työnantajan yritystoiminnasta aiheutuvista, tuotannollisista, taloudellisista tai uudelleenjärjestelystä johtuvista syistä. Joskus työsuhteen päättymisen syynä on työnantajan sopimusrikkomus.
Työnantajan on arvioitava kutakin päättämistilannetta huolellisesti ja osattava valita oikea menettelytapa päättämisen taustalla olevien todellisten syiden perusteella. Työsuhteen päättäminen on lainsäädännössä ja työehtosopimuksissa tiukasti säänneltyä. Työsuhteen eri päättämistapoja – koeaikapurkua, irtisanomista, työsuhteen purkua tai purkautuneena pitämistä sekä päättämisestä sopimista – koskevat erilaiset kriteerit ja menettelytavat. Oman kokonaisuutensa muodostavat lomauttamista koskevat tilanteet.
Väärän menettelytavan valinta – esimerkiksi työntekijän irtisanominen tuotannollistaloudellisella perusteella, vaikka todellisena syynä on työntekijän heikko työsuoritus – voi johtaa väitteeseen irtisanomisen perusteettomuudesta, vaikka irtisanomisperuste sinänsä olisi saattanutkin olla olemassa.
Työsuhteen päättämiseen liittyy muun muassa riski perusteettomasta päättämisestä, yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta tai syrjivästä menettelystä. Asiantuntemattomasti toteutettu prosessi voi myös aiheuttaa haittaa työskentelyilmapiirille ja työnantajan julkisuuskuvalle.
Kokemuksemme mukaan työsuhteen päättäminen, jos siihen päädytään, on usein pitkäkestoinen prosessi, joka on valmisteltava huolellisesti ennakoiden ja vastuullisesti. Konsultoimme asiakkaitamme kattavasti ja asiantuntevasti erilaisissa työsuhteen päättämiseen liittyvissä kysymyksissä. Tarjoamme organisaatiolle tukea ja käytännönläheisiä ratkaisuja varoitus- ja päättämisprosesseihin liittyvissä kysymyksissä. Huomioimme neuvoissamme myös hyvän henkilöstöpolitiikan vaatimukset.
Konsultoimme asiakkaitamme päivittäin moninaisissa työoikeudellisissa kysymyksissä. Palvelemme joustavasti ja tehokkaasti. Asiakkaamme etu on aina etusijalla, ja pystymme tarjoamaan asiakkaalle lisäarvoa tuottavia ja käytännönläheisiä ratkaisuja. Tarjoamme oikeudellista konsultaatiota muun ohella seuraavilla aihealueilla.
Työoikeudelliset kysymykset ovat monitahoisia, vaikka saattavat näyttää yksinkertaisilta. Ne vaativat työoikeuden eri osa-alueiden monipuolista ja syvää osaamista. Työoikeustiimimme on rakennettu vahvoista ja kokeneista tekijöistä. Ota yhteyttä!
Työvapaalla