Työelämä ja yritysten liiketoimintaympäristöt ovat murroksessa. Yritystoiminnan uudelleenjärjestelyissä keskeisessä asemassa ovat henkilöstöön ja työsuhteisiin kohdistuvat muutokset. Yrityksessä voi olla tarve esimerkiksi tehostamiseen ja työvoiman vähentämiseen, toimenkuvien uudistamiseen, osaamisen päivittämiseen tai työtapojen kehittämiseen. Tilanteisiin liittyy vaikeita työoikeudellisia kysymyksiä, joiden hahmottaminen on olennaista uudistusten onnistuneeksi toteuttamiseksi.
Kokemuksemme mukaan hyvissä ajoin tehty tilanteen oikeudellinen arvio varmistaa parhaan lopputuloksen. Tällöin osataan valita oikeat juridiset keinot muutosten toteuttamiseen ja vältetään ennalta ongelmatilanteet.
Avustamme asiakkaitamme erilaisten muutosprosessien suunnittelussa, valmistelussa ja toteuttamisessa. Meillä on kokemusta muun muassa organisaatiouudistuksista, liikkeenluovutuksista, muutosneuvotteluista ja työsuhteen ehtojen muutoksista. Laadimme lisäksi muutostilanteissa tarvittavia työoikeudellisia due diligence -selvityksiä.
Huomioimme konsultaatiossamme myös hyvän henkilöstöpolitiikan merkityksen. Tarjoamme asiakkaillemme lisäksi koulutusta esihenkilötyön tueksi haastavissa muutostilanteissa.
Konsultoimme asiakkaitamme päivittäin moninaisissa työoikeudellisissa kysymyksissä. Palvelemme joustavasti ja tehokkaasti. Asiakkaamme etu on aina etusijalla, ja pystymme tarjoamaan asiakkaalle lisäarvoa tuottavia ja käytännönläheisiä ratkaisuja. Tarjoamme oikeudellista konsultaatiota muun ohella seuraavilla aihealueilla.
Työoikeudelliset kysymykset ovat monitahoisia, vaikka saattavat näyttää yksinkertaisilta. Ne vaativat työoikeuden eri osa-alueiden monipuolista ja syvää osaamista. Työoikeustiimimme on rakennettu vahvoista ja kokeneista tekijöistä. Ota yhteyttä!
Työvapaalla